Karen kutistui hieman, mielestäni oudon vähän, olenkohan laskenut jossain kohtaa jotain väärin... kutistui kuitenkin. Velkaa nyt 4088,22 €.

Ostoshimo on kimpussa kuin herhiläinen. Haluaisin painua kaupungille ja ostaa, ostaa, ostaa. Luulen tarvitsevani kehyksiä kuville, todella lämpöiset kengät, uudet nahkakintaat, toppahousut, se paljettimekko pyörii yhä päässäni. Näistä oikeita tarpeita on korkeintaan nahkakintaat.

Mutta tili on tyhjä. Nada, niente, no pesos. Minullehan tuli liian pieni tili kun töiden piti jo loppua, ja maksoin rillejä tilistä enkä veronpalautuksista. Niistä jouduin siirtämään muutaman kympin kattaakseni edes ruokakaupan laskun. Ja autossa palaa taas varoitusvalo, pakoputken osto ja laitatus edessä. Toivottavasti ei muuta vikaa. Mie romahan.

Ilmeisesti töiden loppuminen aiheuttaa tämän kaiken. Jostain pitäisi saada hyvää oloa. Pitäisi osata ajatella tämä 2-, korkeintaan kolmeviikkoinen lomana, sitten paluu töihin. Mutta ei, ketuttaa vain. Ja mitä lomaa tämä nyt rahattomana on? Sohvalla viaplayta vahdaten, kun ei ole varaa  edes bensaan ennen kuun viimeistä päivää. Silloinkin joutuu laskemaan todella tarkkaan. Ainakin kaksi vuokraa pitää maksaa, sillä töihin palatessani muuttuu palkanmaksukausi ja tili juoksee kaksi viikkoa jälkikäteen. Ensi viikko menee liiton karenssissa, sitten vasta tulee sieltä rahaa, luultavasti olen takaisin töissä ennen kun nekään rahat tulevat. No, onpa sitten vähän kukkaron pohjalla.

Romahdin eilen töissä totaalisesti, itkien hoitajalle ja loppuviikoksi kotiin. Nukuin onneksi pitkän yön ja nyt vähän helpottaa. Mielessä on nyt yrittää saada psykiatrille aika ja tiedustella mahdollisuuttaa aloittaa psykoterapia. Jos vaikka oppisin tietämään kuka ja mikä olen ja miksi. Lasinen lapsuus kun on taustalla... Mietin juuri että en muista yhtäkään syntymäpäivääni ennen kun täytin 18. Yksi kuva on olemassa, varmaan viisi- tai kuusivuotissynttäreiltä, muutoin ei mitään mielikuvia, niinkuin ei muutenkaan juuri lapsuudesta. Pari asiaa muistan päällimäisenä, hirveän humalaisten riidan ja veljeni yrittävän karkaavan korkean aidan yli kylälle, isä veti jaloista takaisin. Toinen tapaus, huudan keskellä yötä ihmisiä olemaan hiljaa, minun pitää aamulla kouluun. Setä tuo minulle yöpöydälle rahaa. Kaikki kuitataan rahalla ja tavaralla. Onko se sitten ihme että olen shoppaillut itseni tähän jamaan....

Pitäisi lähteä veljen kanssa juttelemaan, voisi auttaa. Hän on minua aika paljon vanhempi, se ensimmäinen vahinko kuten äitini tapasi sanoa. Hän voisi kuitenkin muistaa asioita minua paremmin.

Valivali. Nyt pitää keksiä jotain positiivista. Löysin seitsemällä eurolla aivan ihanan palan kangasta ja tein siitä tunikan ja tuubihuivin, kuvailen tekosiani taas jossain kohtaa. Minulla on nätti koti, (kun joku nyt ottaisi niskasta kiinni ja pistäisi siivoamaan) Kissani ovat hulluja mutta ihania, elänten rakkaus on ehdotonta. Velkani lähestyvät 4000 euron rajaa. Minulla on ihana ex-mies, joka taas auttaa auto-ongelmien kanssa. Olen (suhteellisen) terve kunhan pidän itsestäni huolta.

Tämän hetken tavoitteeksi laitan vain itsestäni huolehtimisen ja pyrkimyksen olla sortumatta ostoksille. Ne riittäkööt. Hyvää viikonloppua rakkaat ihmiset!