No niin, kannanpa minäkin korteni kokoon tähän blogien mielenkiintoiseen maailmaan! Mahtaako tästä tulla kiinnostavaa luettavaa, sen aika näyttäköön. Mika Waltarin Sinuhea lainatakseni: "Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan."

Tulen purkamaan tuntojani rahasta ja sen puutteesta, velkojen maksusta, säästämisestä ja shoppailuaddiktiosta. Sekaan mahtuu pari kissaa, määräaikaisia työsopimuksia, väsymystä, ahdistusta, tupakkalakko ja kaikkea muuta mitä nyt 44-vuotiaan eronneen naisen elämään minun osaltani kuuluu.

Olen siis Tuittura. Velkaa visan ja joustoluoton muodossa 3764 € ilman korkoja. Säästötilillä 24 € ja Seligsonin rahastoissa noin 1340 €. Niihin ei kosketa, ja lisää menee 60 € kuussa. Suunnitelma: Velkojen maksu pois 12/2014 mennessä sekä säästötilillä vähintään 2000 €. Nyt se on sanottu ja kirjoitettu. Tästä ei ole paluuta takaisin huolettomaan kortin vingutukseen ja yrityksiin lainalla maksaa lainaa.

Taipumus riippuvuuksiin periytyy. Minusta ei tullut alkoholistia kuten vanhemmistani, jotka olen molemmat joutunut viinan takia hautaamaan. Tästä kiitos migreenille, joka aiheuttaa niin hirveät krapulat että niitä ei enää tämän ikäisenä jaksa. Minä shoppaan ja poltan tupakkaa, paljon kumpaakin. Vaan se on loppu nyt kumpikin kiusa! Olen ollut savuttomana 3 viikkoa, 2 päivää ja 20 tuntia. (tähän löytyy netistä laskuri, minä en jaksa laskea). Ostoslakossa olen ollut lokakuun toisesta päivästä lähtien. Lakko käsittää vaatteet, kengät, korut, laukut ja sisustuksen. Sukkia ja alusvaatetta saa ostaa jos hajoavat päälle. Tosin ensimmäisen kerran sitten lapsuusvuosien otin ja paikkasin sukkani! Taputan itseäni selkään!

Kotonani elettiin suhteellisen säästäväisesti, mutta ei myöskään nuukailtu. Muistan kun isä istui keittiön lattialla joskus 70-luvulla ja ja teki mattoa maitopusseista. Vanhempani olivat sota-ajan lapsia, joten tiukka talous oli heille tuttua. Jossain vaiheessa kuningas alkoholi alkasi kuitenkin vallata yhä enemmän alaa, ja 80-90-lukujen vaihteessa meni jo tosi lujaa. Minä muutin silloin pois kotoa.

Olin kuitenkin tottunut siihen, että yleensä sain mitä halusin. Kai sillä paikattiin huonoa omatuntoa juomisen takia. Ei rakkautta ja haleja vaan tavaraa ja rahaa. Minulla oli aina uusia vaatteita ja rahaa käytettävissä. Vielä pitkään kotoa pois lähdettyäni vanhemmat, varsinkin isä, auttoivat taloudellisesti, kun olin onnistunut saamaan raha-asiani sekaisin. Enkä vaan kerran... Sillä tiellä ollaan yhä, vaikka enää ei ole ketään minua "pelastamassa".

Taisin viimeinkin tulla järkiini ja ymmärsin että eihän näin voi elää. Ostaa juhlavaatteita kaappiin vaikka ei missään käy, kenkäpareja toisensa perään, muutamia niistä käyttäen, tusinoittain laukkuja ja aina samaa kassia raahaten. Koruja jotka lojuvat laatikossa koska työssänikään niitä ei saa käyttää hygieniasyistä. Typerä ihminen, typerä, typerä, typerä!

Siinäpä sitä olikin avauspuheenvuoroksi. Jatkossa avaan rahapolitiikkaani tai sen puutetta tarkemmin sekä pureudun ongelmiini lisää. Mietin säästökohteita ja järkevää taloutta. Annan kuitenkin itselleni luvan unelmoida Niilin risteilystä ja elämästä ilman jatkuvaa huolta.

Näillä mennään.