Onpas ollut viikko! Tohinaa ja tohellusta... tänään ehtii vähän rauhoittua näin töiden jälkeen, viimeiset joululahjat paketoituna.

Haa, vika ei ollut minussa vaan silmälaseissa! Paperilla kaikki kunnossa, mutta molemmat lasit tehty silti väärällä voimakkuudella. Ei ole kuulemma ikinä näin käynyt... Uusiksi menivät, hyvällä tuurilla saan ne ennen joulua, epäilen tosin.

Auto päällisin puolin kunnossa, jossain kohtaa pitää se pakoputki uusia. Katsastuksesta läpi kuitenkin, ja valot vaihdettiin eksän kanssa eilen. Minulla on maailman paras ex-mies, ei voi muuta sanoa! Aina apuna ja kaikki murheet voidaan jakaa, niinkun myös ilotkin. Joskus tulee mieleen, että miksi näin ei ollut avioliiton aikana... Mutta mitä sitä vanhoja muistelemaan!

Tunteet karkasivat käsistä tiistaina. Sain kuulla että en saanut vakipaikkaa. En saanut myöskään määräaikaista paikkaa. Eli tammikuun puolessa välissä saattaa iskeä jonkinasteinen työttömyys. Minulla on töitä jos joku on sairaana tai lomalla, eli tarvittaessa töihin kutsuttava. Eipä tästä nyt sitten muuta puuttunutkaan.

Piti siis päästä shoppailemaan. Homma ei onneksi karannut käsistä, ostin kolme kivaa tuoksukynttilää ja pari suklaapötköä, yht. noin 8 €. Kynttilöistä jäävät kannelliset lasipurkit jäävät sitten omatekoisia voiteita varten käyttöön. Olisihan sitä voinut vetää känninkin, mutta kynttilät tulivat halvemmiksi... :-D

Tilanne tulee varmasti vaikuttamaan velanmaksusuunnitelmiini, ei taida työttömänä onnistua vajaa viiden tonnin hoito vuodessa. Aika näyttää, voi olla että töitä on hyvinkin paljon, ja saan kuitenkin kertyneet pekkaset ja lomarahat varmaan tammikuulla käteen. Tarkasti täytyy vaan elää. En aio yöuniani menettää asian takia, mennään päivä ja lasku kerrallaan.