Ok, nyt on rahatilanne niin huono että jouduin ostamaan Visalla ruokaa. Ei hyvä. Tiistaina tulee vähän rahaa, mutta vähemmän kuin odotin, yksi sunnuntaipäivä on jätetty maksamatta. Sillekin satkulle olisi ollut käyttöä. Tulevat rahat riittävät laskuihin, mutta kuunvaihde huolestuttaa, vuokra ja vakuutusmaksut iskevät päälle.

Nyt täytyy laskea tarkasti mihin rahaa menee. Tämä siirtymävaihe normituloilta osapäiväiseen ja liiton rahoihin on todella vaikea, menee hetki ennenkuin kaikki pyörii ajallaan.

Säästäminen on lähes jäissä, Seligsonille menee vielä rahaa mutta säästötilille ei. Onneksi olen reilusti säästöhaasteessa edellä aikataulua, toivotaan että tilanne tasoittuu pian ja saan sinnekin jotain.

Jotenkin ollut pirun vaikea viikko, pää täynnä murhetta ja huolta. Eilen oli muutaman tunnin työkeikka. Kun pääsin sieltä, oli nääääin lähellä etten mennyt kaupungille ja ostellut jotain Visalla. Aloin kuitenkin miettimään vaatekaappiani ja asuntoani ja tulin siihen tulokseen että en tarvitse mitään. Varmaan ensimmäisen kerran myös ymmärsin että shoppailu ei paranna oloani yhtään. Päinvastoin, olisi masentanut jälkeenpäin vielä enemmän. Kotiin tultuani katselin vaatekaappiani ja huomasin kuinka hyviä vaatteita siellä on. Kahteen viikkoon en ole käyttänyt mitään muuta kuin työ-ja yövaatteita! 333-haasteen myötä oli jo osa vaatteista täysin unohduksissa ja oli hauska huomata että minulla on tosiaan riittävästi hyviä vaatteita pitkäksi aikaa. Joten shoppailu odottakoon Lontoota!

Haaveenani oli saada puolet veloista tänä vuonna maksuun. Se tekisi noin 200 €/kk. Tällä hetkellä tämä ei näytä mahdolliselta, on tyydyttävä minimilyhennyksiin. Yritän selvitä tästä ahdingosta ilman Visaa kutenkin. Niinkuin edesmennyt äitini tapasi sanoa: "Ei köyhyys synti ole vaikka se joskus naurattaakin." Nyt ei kyllä paljon naurata, ei. Ja valivali vielä saatteeksi.