Marc-normal.jpg

Pistinpä siinä sitten hetken mielijohteesta säästöt sileäksi. 500 € joustoluottoon ja 200 € visaan. Velkaa nyt 1567 €. Tavoitehan oli tälle vuodelle puolittaa velan määrä eli päästä 1500 euroon. Se siis tulee toteutumaan hyvinkin pian. Piirakan palat suurenevat, jännä nähdä miltä piirakka näyttää viimeisen erän kohdalla, ja muuttuuko se näkymättömäksi kun kaikki on maksettu. :-)

Maksettuani velkoja tajusin että olin juuri laittanut matkakassani menemään.... Hupsista. Nyt onkin sitten todellinen pakkosäästäminen edessä, puoli vuotta aikaa saada kunnon matkakassa kasaan. Itseni tuntien olen ajatellut isoa kassaa eli noin 1000 € olisi hyvä. En halua pihistellä kun kerrankin jonnekin olen lähdössä. 270 €  on tulossa veronpalautuksia, joten tollaiset 700 € pitää jostain kehitellä. No, eihän se kuitenkaan ole kun reilu satanen kuukaudessa joten eiköhän se onnistu. Ja onhan minulla Nordnetissa ja S-rahastossa jo sen verran kasassa. Jotenkin en pidä tuosta Nordnetista, sekavat sivut Seligsoniin verrattuna sekä isommat kulut. Siihen täysin kuluttomaan rahastoon en luota alkuunkaan, ilmaista lounasta ei ole. Tosin en ole asiaan perehtynyt, tämä on vain aavistus.

Olen yrittänyt saada joustoluottoa pienenemään nopeammin kuin visaa. (Ei, en suostu kirjoittamaan velkoja isolla alkukirjaimella) Siinä on isommat kulut ja korot kuin tonnin visassa ja muutenkin se ahdistaa enemmän. Olen maksanut sitä koko ajan yli neljä vuotta koska on tullut tilanteita jolloin olen nostanut sitä käyttööni uudestaan ja uudestaan. Nekin kerran silkkaa typeryyttä, esim. yksi Ikean reissu.... (häpeillen tunnustaa hän) Nytkin tekee Ikeaan mieli, pidän pari päivää vapaata reilu viikon päästä ja olisi kiva käydä, ottaa vaikka veljentyttö mukaan, hän ei ole käynyt siellä ja haluaisi kovasti. Luultavasti tyydyn kuitenkin ottamaan Netflixin kuukaudeksi ja loikoilen muutaman päivän sohvalla, olen sen tarpeessa.

Tänään taas viikon ainoa vapaapäivä. Pitäisi jatkaa kaappien päällystystä ja siivota. Heräsin jo viiden jällkeen, mutta olen vaan makoillut ja katsellut tallennettuja ohjelmia. Kun viikot siivoaa työkseen ei oma kämppä kauhesti kiinnosta, eilenkin olin yli yhdeksäntuntisen päivän töissä normiviikon päälle. Välillä väsyttää, mutta kukkaro kiittää tilipäivänä. Mysteerikeikkoja en ole tehnyt tällä kuulla ollenkaan. Ei jaksa, ja tuntuu että ko. firmalla ei taida mennä kovinkaan hyvin, tarjoavat kerta kerralta huonompaa liksaa. Ei maksa vaivaa ajella pitkin maakuntaa jos käteen jää pari hassua kymppiä kulujen jälkeen. Ja mäkkiruoka ei tahdo enää kertakaikkiaan upota...

Rannekello taitaa vedellä viimeisiään, pysähtelee. Pääsi kostumaan ja nyt ei taida jaksaa virota. Olen etsinyt uutta eBaysta, on vaan liikaa valikoimaa kun ei tiedä tarkasti mitä haluaa. En osaa olla ilmankaan, koko ikäni käyttänyt. Katellaan jos jossain vaiheessa löytyy mieluinen.

Ai ne kesäkuun tavoitteet... En ole muistanut merkitä kulutusvapaita päiviä. Kirppari meni ihan ok, siitä rahasta 200 € Nordnettiin. Velkoja on lyhennetty hyvin. EBay kusi aivan kintuille...Mitäköhän sitä ensi kuulle keksisi.... Yritän merkitä kulutusvapaat, 15 edelleen. Ruokamenot mahdollisimman pieneksi. Lepoa ja rauhaa kun on kolme lauantaivapaata. Ei sen kummempia heinäkuulle.

See ya.